Mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Eettisesti tuotettua ruokaa.
Siinä puidaan vehnää kanojen ja kukkojen ruuaksi. Meidän tilalla kanat syövät pääosin omalla tilalla viljeltyä viljaa. Vilja kasvaa pellolla ihan kanalan vieressä. Puimaan on lyhyt matka ja kuivurille, pihan toiselle puolelle myös. Turhilta kuljetuksilta vältytään kun kanojen ruoka tuotetaan omalla tilalla. Poikaset tuotetaan myös omalla hautomakoneella, niitä ei kuljeteta hautomosta kasvattamoon ja sieltä tuotantokanalaan. Munat myydään suoraan tilalta asiakkaalle, niitä ei tarvitse kuljettaa pakkaamoon ja sieltä tukkuun ja sieltä vielä kauppaan ja sitten vasta asiakkaan kotiin.
Tässä kukon viimeinen hetki hoitajansa sylissä. Kukot saatetaan paistikuntoon omalla tilalla ja ne välttyvät näin stressaavalta kuljetukselta teurastamoon. Normaalissa tehotuotannossa kukkopojat joutuvat silppuriin heti kuoriutumisen jälkeen. Meillä keväällä kuoriutuneet kukkopojat saavat temmeltää kesän kukkolassa ja pääsevät ulos herkuttelemaan tuoreella ruoholla.
Teurastetuista kukoista ottetaan talteen muutoin hukkaan menevät höyhenet. Näin saadaan eettisesti tuotettuja ja myrkyttömiä höyheniä vaikka askartelumateriaaliksi ja tuotetaan vähämmän jätettä.
Meidän tilalla kasvavaa viljaa ei ruiskuteta glyfosaatilla. Näin vältytään turhilta jäämiltä ja säästetään tuotantopanoksia.
Munien pakkaamiseen käytetään kierrätettyjä kennoja, ainakin niin pitkään kun on mahdollista.
Suomalainen maatiaiskana on lajina hyvin kestävä. Kanat pärjäävät paljon viileämmässä kuin tehotytöt ja ne ovat pääsääntöiseti hyvin tervettä ja kestävät loisia ja sairauksia melko hyvin. Meillä kanalan terveysasiat perustuvat ennaltaehkäisyyn, joka tarkoittaa olosuhteiden pitämistä kunnossa. Lääkkeiden käyttö pyritään välttämään kokonaan.